1986 SYNTYSANAT LAUSUTTIIN
KESÄLLÄ 1986 Ilkka Aaltonen, Pasi Himanen ja Lauri Kärnä kokoontuivat neuvonpitoon virvoittavien vetten äärelle Otaniemen olutkellariin. Teekkarikuoro Dominante oli lähdössä syyskuussa Italiaan Gorizian kuorokisoihin, ja tiedossa oli, että tällaiset matkat ovat kaksi kertaa hauskempia, jos varta vasten saisi koottua jonkinlaisen matkakvartetin.

Muutaman oluen verran neuvoteltuaan pojat huomasivat, että kaikkia muita stemmoja oli riittävästi läsnä, mutta että joukosta puuttui edelleen ykkösbasso. Dominanten jäsenlistaa kotvan selattuaan he päättivät soittaa Timo Ranta-aholle, joka suhtautui ehdotukseen kvartetin perustamisesta "periaatteessa positiivisesti".

Aaltonen sovitti muutamia viihteellisiä lauluja, jotka saatiin soimaan kohtalaisesti jo ensimmäisessä kirkko-akustiikassa. Yhtyeen nimeksi tuli Kärnän ja Ranta-ahon aivoriihen tuloksena monimielinen Hummeripojat - joka sopivasti viittasi Dominanten kilpailuohjelmiston Matalan torpan balladiin.
Tieto kilpailuvoitosta saatiin vasta Riminin lentokentällä.
Itse matka huipentui Hummeripoikien öisin ylläpitämään Seminarioon, jossa objekteja viihdytettiin monin tavoin. Dominante voitti siinä sivussa kisan kansanlaulusarjan.

Heti kohta matkan jälkeen Hummeripojat kutsuivat riveihinsä vielä tenori Jukka Vaarin, jonka otteet Goriziassa olivat olleet sitä luokkaa, että "tuo mies pitää saada joukkoon - ja äkkiä!"
   

Delaa naurusta, tutustu Hummeripoikiin

Pilaa päiväsi, lue historiikki

Skulaa ääninäytteemme

Relaa Hummerilyriikan parissa

Nolaa naapurisi, ymmärrä Hum-Suomea

Kelaa tilastoja

Selaa Humppalehti Optio

Tilaa nuotteja, äänitteitä ja muita Hummeri-tuotteita

Sulaa vahaa -fanisivu

Halaa Hupaduuria

Palaa asiaan