1989 TOIMINTA YHTIÖITETÄÄN
NOUSUKAUDEN ollessa Suomessa vielä kuumimmillaan uskalsivat Hummeritkin tehdä rohkean ratkaisun: Elokuussa perustettiin osakeyhtiö HU-Consulting Oy, jonka toimitusjohtajaksi nimitettiin Ilkka Aaltonen ja hallituksen puheenjohtajaksi Pasi Himanen.

Mainonnan, markkinoinnin ja musiikin uudella tavalla yhdistävä yhtiö aloitti toimintansa Tapiolan Revontulentiellä, TKK:n täydennyskoulutuskeskuksen tiloissa. Aaltoselle ratkaisu sopi erinomaisesti - olihan hän jo jonkin aikaa suunnitellut insinöörin oravanpyörästä luopumista ja heittäytymistä omien ideoiden vietäväksi.

Dominante ja TKY taltioivat Ilkan johdolla historiallisesti arvokkaan Teemu Teekkari -laulusikermän. Levyllä kuullaan myös Hummeripoikia.  

  
   

Delaa naurusta, tutustu Hummeripoikiin

Pilaa päiväsi, lue historiikki

Skulaa ääninäytteemme

Relaa Hummerilyriikan parissa

Nolaa naapurisi, ymmärrä Hum-Suomea

Kelaa tilastoja

Selaa Humppalehti Optio

Tilaa nuotteja, äänitteitä ja muita Hummeri-tuotteita

Sulaa vahaa -fanisivu

Halaa Hupaduuria

Palaa asiaan